Painotoimiala

PunaMusta Media -konsernin painotoimialaan kuuluu PunaMusta Oy, joka on yksi Suomen suurimmista graafisen alan toimijoista.

PunaMustan liiketoiminta koostuu aikakaus-, sanomalehti- ja digipainamisesta, suurkuvatulostamisesta sekä erilaisten mainospainotuotteiden painamisesta. PunaMustan toimialaan kuuluvat myös Forssan Kirjapaino Oy sekä Vantaalla ja Oulussa toimiva Erweko Oy, joka on merkittävä arkkioffset- ja digipaino. PunaMusta osti maaliskuussa 2019 liiketoimintakaupalla oululaisen Satavision Oy:n print-liiketoiminnan. Kaupan myötä PunaMustan suurkuvatuotanto saa lisää uutta osaamista ja näköalapaikan Pohjois-Suomen mainospainomarkkinoille. PunaMustan tuotanto sijaitsee Joensuussa, Oulussa, Tampereella, Turussa, Forssassa, Helsingissä ja Vantaalla. Asiakaspalvelu ja myynti palvelevat kaikilla em. paikkakunnilla.

Konsernin painotoimialaan kuuluu myös Helsingissä ja Joensuussa sijaitseva Faktor Oy on erikoistunut aikakaus- ja järjestölehtien taittamiseen ja kuvankäsittelyyn. Faktorin osaamiseen kuuluvat myös lehti-ilmoitukset, sivunvalmistus, bannerit ja muut graafiseen suunnitteluun kuuluvat työt.

Vahvuuksiamme ovat korkea laatu, kilpailukykyinen hinta, joustavuus sekä henkilökohtainen palvelu asiakkaan omalla äidinkielellä.

Painotoimialan toimialajohtaja
Jari Avellan