Palkkahallinnon osaaja Joensuuhun

Etsimme Joensuuhun konsernipalveluihin 

PALKKAHALLINNON OSAAJAA 

Palkanlaskentarutiinit hallussa? Meillä on juuri sinulle töitä tehtävänä, sillä perhevapaalle jäävän tiimiläisen sähkötyöpöytä odottaa uutta käyttäjäänsä. Päätehtäväsi on tuottaa laadukasta palkanlaskentapalvelua konserniyhtiöillemme. Työpöydällesi ohjautuu myös HR-järjestelmiin, työajanseurantaan, raporttien laatimiseen ja matkalaskuihin liittyviä tehtäviä. Olennaisena osana työtä on esimiesten tuki päivittäisissä työehtosopimusten tulkintakysymyksissä. Työaikasi on joustava ja meillä työskennellään hybridisti. Toivomme, että pääset aloittamaan työskentelysi meillä maalis-huhtikuun aikana. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja tehtävänimikkeesi tulee olemaan HR-asiantuntija.

Millainen on etsimämme tekijätyyppi? Kokemus palkkahallinnon työtehtävistä vähintään 2-3 vuoden ajalta on edellytys, sillä se auttaa sinua omaksumaan nopeasti uuden työsi. Tehtävään soveltuva koulutus, esimerkiksi merkonomi tai tradenomi on eduksi. Personec W -palkanlaskentajärjestelmän tuntemus on plussaa. Työ vaatii paineensietokykyä ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn, mutta yksin ei tarvitse olla – kuulut osaavaan ja innostuneeseen HR-palveluiden tiimiin. Joskus päivän pituus venyy, mutta työaikamme joustavat – toivomme joustoa sinultakin, koska palkat on saatava ajallaan maksuun. Ystävällinen palveluasenteesi takaa hyvän sisäisen asiakas- ja työntekijäkokemuksen.

Lisätietoja tehtävästä antaa PunaMusta Media Oyj:n HR-partneri Maria Mustajärvi puhelimitse 050 467 9122. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen viimeistään 11.2.2022 aikana sähköpostilla osoitteeseen rekry@punamustamedia.fi. Kiirehdi, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme paikan heti löydettyämme tehtävään soveltuvan henkilön. 

PunaMusta Media Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat viestintäalan konsernin, jonka päätoimipaikkana on Joensuu. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 103,0 M€, ja palveluksessamme on tällä hetkellä noin 630 alan ammattilaista. Osakkeemme on listattuna NASDAQ Helsinki Oy:ssä. PunaMusta Media Oyj on osa Laakkonen Yhtiöitä.