Mirka Lammi on nimitetty 1.5. alkaen PunaMusta Media Oyj:n markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän vastaa tehtävässään konsernin markkinoinnista ja viestinnästä, ja siten myös PunaMusta Oy:n markkinoinnista. Lammi siirtyi tehtävään Aller Mediasta.
Emoyhtiömme PunaMusta Media Oyj on kotimainen pörssilistattu konserni. PunaMustan tarjoamien painopalveluiden ja yritysnäkyvyyden kokonaisratkaisujen lisäksi yhtiön toisena kivijalkana on medialiiketoiminta.
Konserni on viime vuosina kasvanut voimakkaasti yritysostoin. Olemme laajentaneet palveluvalikoimaamme muun muassa erilaisiin digitaalisiin yritysnäkyvyyden ja brändinhallinnan ratkaisuihin, markkinointilogistiikan palveluihin sekä panostaneet vahvasti vastuullisuuteen.
”PunaMusta Media -konserni uudistuu voimakkaasti ja asiakaslähtöisesti, ja sillä on selkeä strategia ja arvot”, kertoo Lammi.
”Esimerkkinä vastuullisuudestaan yhtiö saavutti vuoden alussa tavoitteensa hiilijalanjäljen pienentämisestä 20 prosentilla, viisi vuotta etuajassa. Lisäksi painotoimialalla PunaMusta on Suomen ainoa yhtiö, jonka tarjoomaan kuuluvat 100-prosenttisesti hiilineutraalit painotuotteet.”
Uudistuminen ja uusien palvelujen tutuksi tekeminen vaativat laadukasta viestintää ja markkinointia.
”Tarjoamme ratkaisut kaikkiin yritysnäkyvyyden tarpeisiin ja meillä on asiakkaina Suomen kärkibrändejä. Laajentunut palveluvalikoimamme edellyttää jatkuvaa viestintää niin nykyisten kuin potentiaalistenkin asiakkaiden suuntaan,” kertoo PunaMusta Media -konsernin toimitusjohtaja Raimo Puustinen.
”Mediatoimialalla puolestaan digitalisoituminen muuttaa liiketoimintaa ja vaatii uutta näkökulmaa myös markkinointiin. Mirkasta löytyi meille oikea yhdistelmä rohkeaa uudistavaa otetta, vahvaa ammattitaitoa ja konserniimme soveltuvaa osaamistaustaa.”
Eräs konsernin uusista aluevaltauksista on Tampereen Ratikan mediamyynti, josta vastaa PunaMusta Oy. Ensimmäiset mainokset tamperelaisissa ratikoissa nähdään, kun kaupallinen koeliikennöinti aloitetaan 1.4.2021.
PunaMusta Media -konsernin tavoitteena on kasvaa kannattavasti kotimaan vastuullisimmaksi ja vahvimmaksi paino- ja yritysnäkyvyyden osaajaksi sekä palvella asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti markkinointiprosessin kaikissa vaiheissa. Viimeisin strategian mukainen yritysosto toteutui maaliskuussa, kun PunaMusta Media osti korkealaatuisista suurkuvatulostuksen tuotteista tunnetun Pixmill Groupin.
Lämpimästi tervetuloa taloon, Mirka!