POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ Pörssitiedote 31.8.2018 klo 12.45
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj on ostanut 31.8.2018 päivätyllä kauppakirjalla helsinkiläisen lehtien ja julkaisujen taittoon erikoistuneen Faktor Oy:n koko osakekannan. Kauppahinta on 0,5 miljoonaa euroa ja osakkeet vaihtavat omistajaa kaupantekopäivänä.
Faktor Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 1,3 miljoonaa euroa, ja sen liiketulos oli 0,0 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 lopussa Faktor Oy:n varat olivat 0,3 miljoonaa euroa ja velat 0,2 miljoonaa euroa. Faktor Oy työllisti vuoden 2017 lopussa 19 henkilöä.
Yrityskauppa vahvistaa konsernin suunnittelu- ja taittopalveluita, tukee konsernin painoliiketoiminnan kasvustrategiaa ja hyödyntää koko konsernia. Solmitulla yrityskaupalla saadaan osaava henkilökunta ja valmis vahva brändi heti käyttöön sekä jalansija pääkaupunkiseudun markkinoille.
Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernin talousraportoinnissa Faktor Oy tulee olemaan osa lehtitoimialasegmenttiä.
Kaupalla ei arvioida olevan olennaista vaikutusta Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernin vuoden 2018 liikevaihtoon ja tulokseen.
Joensuussa 31. elokuuta 2018
POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ
Raimo Puustinen
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA:
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:n toimitusjohtaja Raimo Puustinen,
puh. 0500 975 873
TIEDOTTEEN JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
keskeiset tiedotusvälineet
www.pkkoyj.com