PunaMusta Media Oyj:n taloudelliset tiedotteet vuonna 2020

PUNAMUSTA MEDIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.12.2019 KLO 14.00

PunaMusta Media Oyj julkistaa vuonna 2020 taloudellisia tiedotteita seuraavasti:

– perjantaina 28.2.2020 tilinpäätös vuodelta 2019
– maanantaina 27.4.2020 liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuulta 2020
– perjantaina 21.8.2020 puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2020
– perjantaina 23.10.2020 liiketoimintakatsaus tammi-syyskuulta 2020.

Yhtiön varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 27.3.2020. Yhtiön hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle erikseen myöhemmin. Yhtiön vuosikertomus julkaistaan viikolla 13/2020.

Joensuussa 16. päivänä joulukuuta 2019

PUNAMUSTA MEDIA OYJ

Raimo Puustinen
toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:
toimitusjohtaja Raimo Puustinen
puhelin 0500 975 873

TIEDOTTEEN JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.punamustamedia.fi

PunaMusta Media Oyj on kotimainen media- ja painotoimialan ammattilainen, jonka palveluksessa on noin 650 alan osaajaa. Konsernissa on Sanomalehti Karjalaisen lisäksi kuusi muuta sanomalehtiyhtiötä ja kaksi paikallisradiokanavaa. Konsernin painotoimialaan kuuluvan PunaMusta Oy:n liiketoiminta koostuu aikakaus-, sanomalehti- ja digipainamisesta, yritysnäkyvyyden luomisesta, suurkuvatulostamisesta sekä mainospaino-tuotteiden painamisesta ja lehtituotteiden suunnittelusta sekä tuotannosta. PunaMusta Media -konsernin liikevaihto on lähes 90 miljoonaa euroa (2018).